Lofootit lokakuussa: reissu La La Landiin (osa 4) - Henningsvær & kuningas Olavi

Tervehdys ja mahtavaa tätä vuotta kaikille! 😘 Täällä sitä toivutaan joululomasta, johon on mahtunut reissua niin pohjoiseen kuin eteläänkin, lomailun ja keikkojen merkeissä. (Tarkennuksena, että etelällä viittaan Laihiaan ja pohjoisin pistekin oli vain Haaparanta... eli mistään kaukomatkoista ei suinkaan ollut kyse 😁)

Nyt kun sain taas tietokoneen päälle, ajattelin jatkaa Lofoottitarinointia. Matka saatettiin syksyllä täällä blogin puolellakin lähestulkoon loppuun, mutta viimeiset päiväthän tuota on vielä puimatta! Vieläköhän on joku matkassa??

Ei muuta kuin asiaan siis! Tällä kertaa kirjoitan tavoistani poiketen hieman lyhyemmin, ainoastaan neljännen Lofoottipäivämme aamusta kalastajakylä Henningsværissa.

(Jos vielä lukematta, niin edelliset kolme osaa löytyypi näiden linkkien takaa:

Lofootit lokakuussa (osa 1) - mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin? 

Lofootit lokakuussa: reissu La La Landiin (osa 2) - Uttakleiv Beach

Lofootit lokakuussa: reissu La La Landiin (osa 3) - Ryten

...Tai sitten hyppäät vain suoraan kyytiin tähän neljänteen osaan!)

Viime kirjoituksen lopussa saavuimme Hammerstad Campingiin ja laskimme sulassa sovussa levolle kotoisan pikkumökkimme kerrossänkyyn, tyytyväisinä ja vatsat täynnä piikamme Saaran rakkaudella valmistamaa sienikastiketta. Aamulla heräsimme ihmettelemään tuorein silmin uutta maisemaa, sillä tähänkin yöpaikkaan oltiin saavuttu pimeän jo laskeuduttua. Ja pitihän se arvata, että näkymät olivat taas taattua Lofoottilaatua (kuten Saaran hyväksyvästä ilmeestä voikin lukea):

Vuoria ja merta, sekä tietenkin kirsikkana kakun päällä Saab, ikään kuin kokonaisuuden viimeistelemässä. Hoidimme aamutoimet verkkaisesti mutta päämäärätietoisesti - olihan tänään tarkoituksenamme toteuttaa edellispäivästä asti haaveilemamme (ja silloin aikataulullisista syistä toteuttamatta jäänyt) reissu kalastajakylä Henningsværiin, tuonne punapartaisten kalastajien tyyssijaan! Tässäpä karttakuva havainnoillistamaan, missä päin saaria sitä suunnilleen viiletettiin menemään:

Niinpä hyppäsimme autoon ja eipä aikaakaan, kun matkamme aikana ahkeran kuvaajan maineen saanut Saara oli napannut jo ensimmäiset sata kuvaa Saabin ikkunasta. Tähän tyyliin:

Ei ehkä parhaat valinnat Saaran kuvista taaskaan, mutta ku niitä oli taas niin paljon, etten osannu päättää! Saarun Lofoottien tiet piian silmin -postausta odotellessa 😁

Henningsvær - sympaattinen kalastajakylä

Huhupuheet Henningsværista osoittautuivat todeksi! Mahottoman kaunis ja ennenkaikkea sympaattinen paikka. Kuljeskeltiin aamuisia autioita katuja, ihasteltiin kaikkea mitä ympärillä näkyi ja hengitettiin raikasta meri-ilmaa, kahvilaa samalla etsien. Monenmoisia kahviloita ja putiikkeja olikin, mutta vielä oli sen verran aikaista, että suurin osa oli kiinni. Mutta eipä hätiä, sillä ihmeteltävää riitti ja Saarakin pääsi taas tositoimiin:

Satuttiinpa kujilla käveleskellessämme osumaan loisteliaalle kuvauspisteelle kreivin aikaan, ennen muita turisteja ja tyynellä säällä. (Tiiättekö muuten mistä moinen sanonta tulee? Mie tuumailin asiaa ja lopulta piti varsin selvittää asia täältä!) Sen mie vain sanon, että tämän postikorttimaisemmiksi ei maisemat voi muuttua, ainakaan paljoa!

Ollaan varmasti yhdellä Lofoottien hienoimmista kuvauspaikoista, ja tottapa mie on juuri silloin vahingossa taituroinut jonku tuommosen enjoy -tekstin useimpien kuvien ylänurkkaan (kuten tarkkasilmäisimmät saattavat huomata seuraavasta kuvasta) 😅

Bitch bikersit pääsivät taas toteuttamaan jo tavaramerkiksi muodostuneet kaksi osaamaansa poseerausta. Ensimmäisenä kovikset:

Ja luontevana jatkumona sydän. Saara vaan ei malttanut olla väläyttämättä viehkeää hymyään kameralle, siinä missä mie keskityin siihen, ettei kohta molemmat polskita hyisessä vedessä:

Juhon paheellinen maissipiippuhetki kontrastina puhtoisille maisemille:

Ja sitten vielä koko kolmikko yhdessä, jossain tuolla kun tarkasti katsotte:

Jatkettiin käveleskelyä ja eipä aikaakaan, kun tutustuttiin oranssiin kissaan joka myöskin laillamme kuljeskeli kaduilla. Juho nimesi kissan Olaviksi ajamamme kuningas Olavin tien mukaan. Olavi tykkäsi meistä hirveästi, etenkin Juhosta, joka tosin omi Olavin täysin.

Välillä vaikutti siltä, että Olavia vähän tympäskin Juhon sylissä... Mutta tämä on toki vain minun mielipide:

Totta puhuen tuo ilme saattoi olla myös siitä tilateesta, kun Olavi joutui puolustamaan meitä ikävää lenkillä ollutta pikkukoiraa vastaan. Olavi, hän teki kaikkensa meidän eteen 😊 Olavi oli kyllä ilmeikäs kissa vai mitä:

Siinäpä Olavi nauttii Essin rapsutuksista, ehkä myös vähän Juhon. Olavi - pehmeä, pörröinen, oman arvonsa tunteva ja tinkimätön mutta jalo 😊 Ja niin Olavi halusi liittyä meidän jengiin - että me voitaisiin kaikki yhdessä elää onnellisina elämämme loppuun asti.

Ikävä kyllä jossain vaiheessa Olavi tuli kuitenkin toisiin aatoksiin ja päätti jättää jengin ja jatkaa kohti uusia haasteita. Koko loppureissun meillä oli kuitenkin turvallinen olo, kun tiedettiin että ollaan Olavin suojeluksessa.

Käveltiin vielä vähän eteenpäin, kunnes tultiin tien päähän. Tien päässä oli satama-alue ja potentiaaliset apajat merimieskapakoille. Moista ei kuitenkaan löydetty, vai löydettiinkö? Mie en enää muista, mutta joka tapauksessa moisessa ei ainakaan oltu vaan käännyttiin takaisin ja käveltiin uudestaan reitti takaisin alkupisteeseen. Mutta eipä tuo mitään - kylä on sen verran pieni että sen kiertämisessä ei kauaa nokka tuhise. Seuraavaksi haluan esitellä Juhon vaatimattoman tuuletuksen, jota saattoi päästä todistamaan Juhon kerrottua (ainakin omasta mielestään) hauskan jutun:

Tälläistä me siellä jouduttiin kestämään! Kofeiinivaje alkoi olla jo tosiasia, mutta onneksemme haahuilumme oli vienyt sen verran aikaa, että kylä oli jo herännyt ja näin ollen kahviakin oli tarjolla. Menimme Henningsvaer Lysstoperi & Cafe -nimiseen kahvilaan, jonka aurinkoisella terassilla nautimme kahvia, pullaa ja.... Mikä tuo nyt sitten olikaan. Suomenkielistä puheensorinaa kuului ympäristössä, meitä oli siis muitakin liikkeellä.

Asianmukaisen hiilari- ja kofeiinitankkauksen jälkeen koettiin olevamme valmiita matkamme seuraavaan haasteeseen: toisen vuoren, Festvågtinden valloitukseen. Elämä hymyili, aurinko paistoi ja mielemme valtasi huolettomuus.

Tuon viimeisen varsinaisen Lofoottipäivämme kääntyessä myöhemmin kohti iltaa alkoi kuitenkin huolettomuus karista ja mätkähdimme La la landista takaisin tähän maailmaan... Mitä kummaa tapahtui? Sepä selviää seuraavassa osassa!

- Essi