Ja näin jatkuu Lofoottitarinointi! Viime osassa (löytyy täältä) B.B.C. hyppäsi Juhon Saabin kyytiin ja matkaseurue lähti ajelemaan Ruotsin halki kohti Norjan Lofootteja. Perille saavuttiin illan pimeydessä ja ilmoilla oli pieni epäilys siitä, näinköhän sitä selvittäisiin ensimmäisestä telttailuyöstä paleltumatta. Leirintäalue ammotti tyhjyyttään ja kävi selväksi, ettei telttailusesonki ollut enää kuumimmillaan. Tässä osassa jatketaan läpi hämmästyttävien vuoristomaisemien kohti Lofoottien kärkiosaa!
Torstaiaamu valkenee Evenes Campingissä
Illalla nukkumaan mennessämme olimme laittaneet kellon soimaan toiveikkaasti jo kuudeksi, jotta pääsisimme hyvissä ajoin liikenteeseen. Kaikeksi onneksi kellon soitua kuului kuitenkin naapuriteltasta Juhon taivaalliset sanat "aurinkokaan ei oo vielä noussut, nukutaanko vielä tunti?" ja niin kaikki jatkoivat mielissään pötköttelyä makuupusseissa, joista nouseminen kylmään ja pimeään pakkasaamuun tuntui varmasti itse kustakin oudoksuttavalta ajatukselta. Ja tottavie, olihan se mukavampi nousta vähän myöhemmin ja nähdä ensitöikseen pimeyden sijasta tämä näky:
Ei hullumpaa! Ensimmäistä telttailuyöstä selvittiin kaikki ainakin jotenkin. Lämpimin yö oli Saaralla, joka oli kääriytynyt makuupussin lisäksi kaikenmoisiin villaviltteihin. Essi tuli hopealle jo aiemmin testaamassaan untuvamakuupussissa (jännittävä tarina siitä löytyy täältä), joka myös tarjoili kelpo yöunet, mutta ei luonut yhtä trooppisia olosuhteita kuin Saaran ratkaisu. Kylmin ja katkonaisin yö oli Juholla, joka joutuikin seuraavana yönä hiomaan nukkumistaktikkaansa. Sinnillä meni kuitenkin hänkin, eikä autoon jouduttu turvautumaan!
Aamu oli kylmä, mutta miten mieltä ylentävää olikaan nauttia kahvit meren rannassa ja katsella taustalla piirtyviä vuoria. Täälä sitä vaan oltiin, vaikka vielä eilen herättiin Oulusta! Seuraavaksi esittelyssä meidän pirteät aamulookit. Ensimmäisen kuvan nimi on Jäätynyt Saaru, toisen Essi ja kahvikuppi ja kolmannen Elämän koulima mies.
Saara kokkaili meille ensiluokkaiset aamupuurot ja ne pisteltiin poskeen vuolaiden kehujen saattelemina. (Saarun salaiset reseptit julkaistaan myöhemmin, odottakeehan vaan kun näette millasia settejä meillä oli!) Saara on varmasti iloinen, että laitan tähän tämän kuvan nimeltä Saara syömässä.
Ennen kun päästiin starttaamaan Saabbia, vierähti leirin kokoamisessa vielä tovi. Seuraavana harvinaista behind the scenes -kuvamateriaalia kyseisestä tapahtumasta. Siinäpä on bitchbaikkerit tomerina!
 |
| Kuva: Juho Karjalainen |
Matka jatkuu kohti Lofoottien kärkeä
Matkaan päästiin ehkä hieman myöhemmin, kuin mitä alunperin suunniteltiin... Saattaa myös olla, että jouduttiin tämän vuoksi hieman muuttamaan päivän suunnitelmaa. Päätettiin ajaa suoraan seuraavaan yöpaikkaan Uttakleiv Beachille, jonne oli matkaa n. 240 km. Nyt päästiin ensimmäistä kertaa ajelemaan Lofooteilla niin, että oikeasti nähtiin, mitä Saabin ikkunoiden takana näkyi. Ja kuulkaahan, näky oli huumaava! Tai näyt. Aina kun ikkunasta katsoi ulos, näkyi jotain upeaa. Lähinnä vuoria ja merta, välillä yksittäisiä taloja ja kokonaisia kyliä. Vuorien lumihuippuja ja jylhiä ja paikoin karujakin maisemia, mutta silti kaikki näytti niin satumaisen kauniilta. Olimme toki odottaneetkin että maisemat ovat upeat, mutta ei tuon luokan majesteettista näytöstä osannut kukaan odottaa!
Juho oli saanu etukäteen vihiä hienosta pysähdyspaikasta tuossa matkan varrella. Ilmeisesti satuttiinkin pysähtymään juurikin tuolle paikalle - ainaki siitä päätellen että tuo todellakin oli hieno paikka! Harmi että suuressa osassa tuolla otetuissa kuvissa mie syön leipää. Olipa muuten muumien Tuutikkimainen olo tuossa hatussa ja raitapaidassa (tuossa vaiheessa oli pysähdyksen kunniaksi kait viisi paitaa päällekkäin, mutta kyllä se tuolla jossain alla oli!). Identiteettikriisi ehti tulla jo kahden päivän aikana, ennen kuin hoksasin vaihtaa asua!
Tuolla koettiin kyllä elämämme kauneimmat vessatauot! Tämmönenkin paikka osui kohdalle:
 |
| Kuva: Juho Karjalainen |
Saara blokkasi automatkoilla suurimman osan ajasta kuskin näköyhteyden sivupeiliin nojailemalla eteenpäin kamera kädessä. Ensimmäinen muistikortti täyttyi muistaakseni heti tuona päivänä, ainoastaan auton ikkunasta otetuilla kuvilla. Yhteensä autonikkunakuvia on toista tuhatta 😅 Ei Saaraa toki voi tuosta moittia - pakkohan tuo kauneus oli yrittää ikuistaa... Mutta voitteko kuvitella mikä homma noista oli valita kuvia tähän? Tässä vaan muutama ja julkaistaan sitten vaikka erikseen postaus Lofoottien tiet Saarun silmin 😁
Uttakleiv Beach
Saapuessamme Uttakleiv Beachille oli ilta alkanut jo hämärtyä, emmekä siis aivan ehtineet paikalle todistamaan Uttakleivin kuuluisaa auringonlaskua. Käytettiin suurin osa päivän valoisista tunneista ajomatkaan, mutta mikäpäs siinä noissa maisemissa! Onneksi ehdittiin kuitenkin nähdä tämä kaunis ranta ennen pimeää.
Uttakleiv beach sijaitsee sympaattisesti lammaslaitumen vieressä ja vuorten keskellä. Paikka on Tripadvisorin mukaan erittäin suosittu etenkin kesäisin ja siellä joutuu pulittamaan pysäköintimaksun/yöpymismaksun - ei kuitenkaan älyttömiä summia. Uttakleiv on ilmeisesti suosittu telttailijoiden keskuudessa, mutta vielä ei paikalla ollut muita yöpyjiä. Myöhemmin paikalle saapui toinen telttaseurue romuttaen samalla aikaisemmat kuvitelmamme meistä Lofoottien ainoina telttailijoina.
Löydettiin rannalta Saaralle söpö ja suojaisa luolakeittiö (Saara-raukka nakitettiin liian usein köökivuoroon 😱 mutta kun se on vaan niin huippuluokan kokki!) ja pistettiin teltat pystyyn viereen. Eikä muuten ollut kovin helppo operaatio upottaa telttatikkuja jäiseen maahan! Lopputulos kuitenkin vakuuttaa kokeneemmankin telttailijan:
Luolakeittiökokkailujen jälkeen Juho kutsui Saaran ja minut bileisiin omaan telttaansa. Vähän ahdastahan siellä oli, mutta muuten oli aivan kelpo juhulat!
Teltasta ulos pullahtaessamme oli meininki rannalla muuttunut: paikalle oli tullut kosolti väkeä (no, muutama henkilö) kuvaamaan revontulia. Kuulemma edellisenä iltana oli ollut upea näytös. Hetki siinä itsekkin ihmeteltiin tilannetta, vielä ei näkynyt mitään. Lopulta päätettiin vetäytyä makuupussien puolelle odottelemaan aikaista herätystä. Mutta äläpä mitä! Kohta kuului riemukkaita wo-hoo ja ji-haa -huutoja. Revontulet olivat nousseet! Pienen harkinnan jälkeen bitchbikers kuoriutui hieman vaivalloisesti ulos asemistaan makuupusseista taivasta ihmettelemään. Kyllä vain, revontulet ne siinä! Tosin melko heikosti näkyvissä. Seurasi kutakuinkin seuraava dialogi:
BBC: Oho, vau!
Juho (teltastaan huudellen): Miltä ne näyttää?? Kannattaako nousta?
BBC: No eei... ei nämä nyt niin... Ooo kato tuolla, vau!!
Juho: No mitä?? Nousenko vai en??
BBC: No ei nämä nyt niin ihmeelliset.. aika heikot on, ei ehkä kannata nousta. Oiiii kato, tuolta lähtee koko taivaan poikki, vaude!!
Juho: ???
BBC: VVau!! Mutta ei nämä niin kummoset ole.
Tuota jatkui sitte edelleen monta samankaltaista puheenvuoroa. Lopputulema oli kuitenkin se, ettei BBC laimeahkolla esityksellään vakuuttanut Juhoa ja tätä ei enää tuona iltana jalkeilla nähty. Kauaa ei mekään jaksettu ihmetellä, koska totta puhuen revontulet näkyivät melko heikosti.
Niinpä reipas matkaseurueemme vaipui jälleen unten maille Lofoottien taivaan alla. Kunnes, keskellä yötä... Koko porukka heräsi Saaran riipivään huutoon:
"EI EI EI EI EI!!"
Mitä kummaa tapahtui? Sen kuulette seuraavassa osassa!
- Essi
Kommentit
Lähetä kommentti