Blue kazoo ja urbaania telttailua


B.B.C.:n suuri syysreissu lähestyy - enää 3 yötä lähtöön! 

Kohteessa (joka saattaa hieman meille itsellemmekin olla vielä arvoitus...) aiomme telttailla ja miinusasteitahan tuota on öiksi jo ennustettu. Tilanne edellytti pientä varustepäivitystä ja suuntasin makuupussiostoksille, ettei yöt menisi värjöttelyksi. Pitkällisen arpomisen ja lueskelun jälkeen päädyin naisten malliin North Facen Blue Kazoo -untuvamakuupussista. Hieman kirpaisi raottaa pörssiä makuupussiin sen verran kun untuvamakuupussiin täytyy, mutta ajattelinpa tehdä kerralla hyvän ja kestävän valinnan! Valintaa puolsivat hyvien lämpöarvojen ja pienen koon synteesi. Blue kazoo on kolmen vuodenajan makuupussi ja menee naisilla vielä -9 asteessa. Painoa on 1163 grammaa ja pakkautuu pieneen tilaan, joten huippu vaelluksille, luulisin!

Luonnollisestihan tuota piti päästä testaamaan ennen reissua, jotta tositilanteessa yhteispeli onnistuu saumattomasti! Niinpä keräsin eilen kimpsut ja kampsut ja matkasin muutaman kilometrin päähän Siili campingiin telttailemaan (eli pystytin teltan ystävien takapihalle).




Teltta nousi rutiinilla Siili campingin isännän rakennusvalon loisteessa. Pieni pettymys oli, ettei yö ollut tuon kylmempi, vaan pysyttiin selkeästi plussan puolella. Testausta ei näin ollen päästy suorittamaan täysin autenttisissa olosuhteissa... Mutta vilu ei tosiaankaan tullut ja tämän yön perusteella uskaltaisin veikata, että lupaustensa mukaisesti makuupussissa olisi pakkasasteillakin selvitty yhtälailla. Tämän todistaminen jää sitten syysreissulle!

Harmillisesti vaan kävi niin, että ikään kuin vahingossa ajauduin eilisaamuna katsomaan Netflixistä jakson The Haunting of Hill Housea. Kauhusarjat tempaisee mukaansa, vaikka ne ei sovi mulle yhtään. Niiden tunnelma valtaa minut täysin ja elelen päivätolkulla niiden synkeässä sävymaailmassa. Voitte siis kuvitella, että mielikuvitus laukkasi yöllä! Ihmeellisiä ääniä kuului ja luultavasti se sarjan hattupäinen tyyppi leijui teltan vieressä. 





Mutta olihan kivaa telttailla pitkästä aikaa (vaikkakin näinkin urbaaneissa olosuhteissa). Unikin maistui sitten kun se jossain vaiheessa yötä tuli. Ja näin sitä sitten herättiin toukkamaisesti uuteen päivään. Aika muhkean näkönen tuo makuupussi muuten... Nyt kun tuota kuvaa katsoo niin mietityttää kovastikin, mitenhän me mahdutaan Saarun kanssa molemmat tuohon telttaan reissussa? 😅

Siili campingille annan 4 tähteä: ensiluokkainen henkilökunta, ei kovin ruuhkaista tähän aikaan vuodesta, edullinen ja aamupalakin kuului hintaan. Yksi tähti jouduttiin vähentämään junaradalta kantautuvien äänien ja uimarannan puutteen vuoksi. Kiitos R & M! 😚

Palataanpa taas pian asiaan syysreissun merkeissä! 😁

- Essi

Kommentit

Lähetä kommentti