Viimeksi kirjoitin pyöräreissusta Kaustiselle (tuon huikean jännittävän kertomuksen voi lukea täältä, mikäli se on vahnigossa jäänyt välistä 😁). Kyseinen matka ja maantien reunassa polkeminen oli aluksi pienoinen shokki, mutta lopulta kaikki lähti rullaamaan sen verran hyvin, että innostus takaisin tien reunaan jäi kytemään.
Seuraava hyvä tilaisuus pitkälle pyörämatkalle koitti vielä heinäkuun aikana, kun ohjelmassa oli pari keikkareissua Pyhäjärvelle ja toiselle näistä reissuista oli aikataulullisesti mahdollista lähteä pyörällä. Bändin oli tarkoitus yöpyä reissulla Marjoniemi Campingissa, jonne on matkaa Oulusta kutakuinkin 190 kilometriä - lyhyempi siis kuin Kaustiselle! Tämähän olisi näin kokeneelle pyöräilijälle vain pikku rykäisy. (Tai niin taas jotenkin huijasin itseni ajattelemaan.) Kaustisreissulta oli jäänyt hieman harmittamaan se, ettei matkaa ehtinyt polkea molempiin suuntiin. Tällä kertaa halusin hoitaa homman perusteellisemmin.
Tein siis päätöksen kulkea matkan molempiin suuntiin pyörällä. Kovasti mainostin muille bändiläisille jo hyvissä ajoin, että saavun keikalle juhlallisesti pyörällä ja että voivat olla kuohuviinipullon kanssa sitten vastassa (Saara totutti minut Kaustisen vastaanottokomiteallaan liian hyvälle!), ja että kyydin tarvitsee vain piano. Keikka oli lauantai-iltana ja suunnitelin lähteväni matkaan perjantaiaamuna, jolloin voisin jakaa matkan kahdelle päivälle. No... Erinäisten sattumusten kautta torstai-illan nukkumaanmeno venähti kuitenkin aamuyölle. Ja niinhän siinä kävi, että perjataina olin nöyrästi puhelin kädessä selvittämässä, vieläkö autokyyti löytyisi myös soittajalle 😅 Pyöräily ei tuona päivänä tuntunut lainkaan hyvältä ajatukselta, mutta en ollut kuitenkaan valmis täysin luopumaan pyöräilyajautuksesta. Halusin ottaa pyörän mukaan reissuun, että pääsisin sillä edes pois päin. Pyörätelineellistä kyytiä ei kuitenkaan ollut saatavilla ja ahdasta oli muutenkin, joten jäljelle jäi kaksi vaihtoehtoa: pyöräily armottomalla kiireellä ja väsymystä uhaten, tai bussiin hyppääminen pyörän kanssa. Jälkimmäinen houkutteli siinä tilanteessa enemmän ja varasin lipun lauantaiaamulle - toiseen suuntaan pyöräily olisi kyllä riittävä panostus pitämään yllä Bitch Bikers Clubin kunniaa!
Niinpä sitä siis lähdettiin lauantaina jälleen kerran matkaan. Kotoa bussiasemalle matkaa on noin kilometri ja bussilla pääsi 6:n kilometrin päähän leirintäalueesta, joten pyöräilymatkaa jäi sille päivälle taitettavaksi 7 kilometriä. Koska matkaa jäi niin vähän, päätin viedä myös pianon itse ja säästyä näin ylimääräiseltä kuljetusjärkkäilyltä. Siinähän se sarvessa kulkeutuisi! Hieman edelleen ihmettelen miten tämän joukkion kanssa pyöräily ikinä onnistui:
Tuohon kuvaan liittyen oli Bitch Bikers Clubin instagramissa kilpailu, jossa arvuuteltiin, kuinka pitkän matkan etenin tuon lastin kanssa. Lähimmäksi oikeaa vastausta eli seitsemää kilometriä pääsi Tytteli (nimi muutettu) arvauksellaan 0,3 metriä. Onneksi olkoon! Matkaa tällä reissulla kertyi mutkat mukaanluettuna yhteensä noin 240 kilometriä, mutta ei sentään tuon lastauksen kanssa 😅 Erityismaininta kilpailijalle Vili-Pekka (nimi niinikään muutettu), joka arvauksellaan 1600 kilometriä osoitti luottamuksensa ja uskonsa Bitch Bikers Clubiin!
Matkasin siis bussilla Pyhäjärvelle ja kuin ihmeen kaupalla sain siirrettyä tuon laitoksen Marjoniemi campingiin. Meno oli kyllä hieman huterahkoa välillä... Perillä leirintäalueella jäi muutama tunti aikaa asettua taloksi ja valita paras sänky, ennen kun muu orkesteri saapui paikalle.
Matkasin siis bussilla Pyhäjärvelle ja kuin ihmeen kaupalla sain siirrettyä tuon laitoksen Marjoniemi campingiin. Meno oli kyllä hieman huterahkoa välillä... Perillä leirintäalueella jäi muutama tunti aikaa asettua taloksi ja valita paras sänky, ennen kun muu orkesteri saapui paikalle.
Saapuihan ne miehet sieltä ennen pitkää ja kerettiin keikalle hyvissä ajoin. Keikka oli kiva ja tunnelma varsin iloinen. Keikkapaikka oli jonkun matkan päässä Hiidenniemessä ja sinne pääsi leirintäalueelta kätevästi järveä pitkin. Täytyy antaa erityismaininta keikkakyydille, joka oli mallillaan! Tässäpä paluumatkan tunnelmia venehen kyydistä:
1. pyöräilypäivä: Marjoniemi-Emolahti 22 km (+ seikkailut kylillä)
No, illalla sattui ja tapahtui ja nukkumaanmeno otti ja viivästyi taasen. Seuraavana päivänä olikin edessä jälleen valintojen paikka: mihin suunnata seuraavaksi ja milloin? Älytön kiire ei tällä kertaa ollut takaisin Ouluun, eikä reippailua suinkaan tarvinnut aloittaa siltä istumalta. Päätinkin ottaa lunkisti ja nauttia kesäpäivästä hötkyilemättä, BBC-arvojen mukaisesti. Muut soittoniekat lähtivät pikkuhiljaa kohti seuraavia määränpäitään, vieden onnekseni pianon mukanaan (se 7 km yhteistä pyörämatkaa menetteli, mutta riitti kuitenkin tältä erää...). Bändikaverin asiantuntevalla avustuksella sain luotua järkevän etenemissuunnitelman sunnuntaipäivälle: siirtyminen reilun 20 kilometrin päähän toiselle leirintäalueelle, Emolahti campingiin. Tuo matka olisi riittävä urheilusuoritus tälle päivää.
Matka Emolahteen kävi nelostien kautta. Olkoonkin valtatie, tämän tien reunassa polkeminen oli itse asiassa ihan leppoisaa. Jopa näin heinäkuun viimeisenä sunnuntaina, jonka oletin olevan älytöntä lomalaisten paluuliikennettä. Liikennettä toki olikin, mutta piennar oli mukavan leveä ja aivan mielellään sitä ajeli.
Perillä odotti varsin mukavat näkymät, jo vain tuonne kelpasi teltan pystyttää! Tuuli oli jossain vaiheessa yltynyt ja oli melkoista painia saada teltta pystyyn. Pitkällisen operaation jälkeen heittäydyin uupuneena telttaan makoilemaan.
Lepotauon ja uintipuuhien jälkeen lähdin kylille muutamien kilometrien päähän pyörähtämään ja ihmettelemään paikallista eloa. Lopputulema: Pyhäjärvellä näyttää hyvin pitkälti samalta kun jokaisessa muussakin suomalaisessa taajamassa. Söin jäätelöä ja pelasin hieman uhkapelejä. Ja voittohan sieltä tuli!
Hymyssä suin ja rahat taskussa palasin leirintäalueelle ja vietin leppoista telttailtaa keräten voimia seuraavan päivän pyöräilyurakkaa varten.
Emolahdessa oli niin kivaa, että jatkoin matkaa tyylilleni uskollisena vasta melkoisen myöhään. Kärsämäelle lähdin polkemaan ja sinne asti eteninkin nelostien laitaa. Vaihtoehtoinen reittikin olisi kulkenut suuren osan matkasta nelostien lähistöllä, mutta missasin käännöksen kyseiselle tielle. Vaan enpä sitä oikeastaan kovin aktiivisesti edes katsellut, koska nelostiellä meno oli yllättävän sutjakkaa ja mukavaa. Välissä pidin pitkän tauon ABC:lla. Söin kaikessa rauhassa BBC-liivi päällä käteväksi matkaevääksi toteamiani vauvanruokia, kun pöytääni istahti muuan mieshenkilö. Eipä aikaakaan kun tunnistin että kyseessä on tuttava Oulusta. Hän tuntui kovasti hämmästelevän moista pyörämatkaa... Vaan olihan kiva nähdä tuttuja! Näin sitä meinaa erakoitua jo yhden vuorokauden aikana maanteillä.
Peltoa ja metsää, näitä tuli nähtyä matkan aikana. Kärsämäelle päästyäni alkoi päivän ensimmäiset ongelmat. Olin katsellut lupaavalta näyttävän tien kohti Haapavettä, mutta pienen seikkailun jälkeen ja vihdoin tälle tielle päästyäni totesinkin sen olevan soran vuoksi pyöräilijälle surkea vaihtoehto. Maantiehen jo tottuneena iski hetkellinen epätoivo - pääseekö lie Haapavedelle hyvää tietä pitkin, vai ovatko kaikki tiet vastaavia hiekkateitä? Pyöriskelin Kärsämäellä luvattoman kauan etsiskellen reittejä, enkä edelleenkän tiedä miksi. Eipä tuo karttakuva näin jälkeenpäin katseltuna näytä kovinkaan monimutkaiselta... Taisi olla vaan joku pahemmanlaatuinen tuusaushetki päällänsä. Jossain vaiheessa tilanteen pitkittyessä päätin käydä Juustoportilla miettimässä asioita.
Siinä se on, elämäni kallein leipäjuustopalanen! Tuo vei (vain vähän liioitellen) suurimman osan matkabudjetista. Pisteitä Juustoportille kuitenkin ilmaisista juustomaistiaisista. Ja teki joka tapauksessa hyvää päästä taas hetkeksi pois hohkaavalta asfaltilta ilmastoituun sisätilaan. Ylipäätään Kärsämäellä päättömästi pyöriskelyllä oli hyvätkin puolensa - kyllähän nuita maisemia kelpasi katsella! Terkkuja kaikille Kärsämäkeläisille, ootta huippuja! 😘 (Nyt näen, että luetteko tätä oikeasti!)
Jotenkin sitä sitten lopulta päädyttiin taas reitille ja ilokseni Haapavedelle vievä tie 7980 olikin loistava pyöräiltävä, joskin hieman synkkä kun ilta alkoi olla jo pitkällä. Tätä tietä piti polkea lähemmäs 30 kilometriä, että pääsi Haapavedelle. Aivan mukava matka, mutta kyllä oli vielä mukavampaa kun Haapajärvi vihdoin ilmestyi näköpiiriin piiitkän alamäen siivittämänä!
Haapavedellä kävin ensitöikseni iltapalaostoksilla. Mukavan eksoottinen fiilis käydä nuissa paikallisissa kaupoissa ostoksilla, vaikkakin kyseessä on aina se sama S-market tai K-market 😅 Haapaveden leirintäalue eli Kylpyläsaari camping oli keskustan välittömässä läheisyydessä. Se oli yllättävän pieni paikka ollakseen nuin majesteettisen kuuloinen, mutta tarjosi kaiken mitä kaipasin, eli suihkun ja järven. Pystytin teltan niin lähelle vettä kun mahdollista, mutta joku tässä sijainnin valinnassa meni ilmeisesti kuitenkin pieleen... Illalla linnut yrittivät tulla sisälle telttaan ja yöllä valvottivat tepastelemalla sen päällä. Juuri kun pääsin uneen, kuului taas älytöntä siipien räpyttelyä ja siinä sitä sitte taas pyöriskeltiin.
Ihmeen hyvä lounas vatsassa jatkoin tyytyväisenä matkaa. Kauas en päässyt, vaan pidin seuraavan tauon n. puolen kilometrin päässä ABC:llä... Mutta ku piti saada puhelin ladattua! Siellä istuskellessa kului jälleen tovi jos toinenkin. Ehkä hieman oli vitkastelun makua ilmoilla. Instagram-tarina kyseiseltä päivältä puhukoot puolestaan:
Vitkasteluun vaikutti ehkä tieto siitä, että edessä olisi noin 60 kilometriä peltotietä ennen seuraavaa kunnon taukopaikkaa, Rantsilaa. Tankkauksen ja eväsostosten jälkeen rohkaisin mieleni ja jatkoin matkaa. Ja kyllähän tuo peltotie olikin pitkä, totta vie! Matkalla oli peltojen lisäksi kulkijalle ihmeteltäväksi metsää ja satunnaista asutusta. Leppoisasti siinä kuitenkin kilometrit taittui podcasteja kuunnellessa. Tiekin oli onneksi päällystetty ja hyvä ajella! Eikä muuta liikennettä ollut häiriöksi asti.
Rantsilaan saavuttuani oli edessä taukopaikan etsiminen. Kaipuu sisätiloihin hetkeksi levähtämään oli kova, koska aurinko oli porottanut kuumasti koko päivän. Pyörin Rantsilassa, mutta mitään tarkoitukseen sopivaa ei näkynyt. Katselin guuglesta ja näytti siltä, että ainut järkevä paikka olisi lähellä oleva huoltoasema. Lähdin kiitollisena katsastamaan paikkaa. Perillä en voinut mitään sille, että hymynkare hiipi suunpieleen. Siellä odottava näky oli nimittäin tämä:
Melko autiota meinikiä, pölypallot vaan pyöri ja tuuli ujelsi. Lopulta päädyin aikaisemmin hylkäämääni vaihtoehtoon, Rantsilan pizzeriaan.
Rantsilan jälkeen jäljellä oli ainakin ajatuksen tasolla enää loppurykäisy: 62 km Ouluun. Todellisuudessahan tuossa vaiheessa oli polkematta vielä puolet päivän matkasta. Loppumatka meni suurimmaksi osaksi nelostien laitaa ja jossain (yllättävän aikaisessa) vaiheessa pyörätie tuli mukaan kuvioihin. Pyörteiden alkaminen taajamia lähestyttäessä oli aina aikaisemmin kirvoittanut riemukkaita tuntoja, mutta nyt nelostien varressa polkemiseen oli jo niin tottunut, että melkeenpä olisi sama ollut jatkaa siinä. Valitsin kuitenkin pyörätiet. Ajelu kauniissa ja valoisassa kesäillassa oli rauhoittavaa ja elämä vaikutti kaikin puolin ihanalta.
Oulu alkoi lähestyä puolenyön aikaan. Taukoa pidin vielä Kempeleessä - vielä hetkeksi oli kiva istahtaa alas ja fiilistellä matkaa ennen kaupungin vilskeeseen astumista.
Näin tästäkin reissusta selvittiin! Tämä jäi kesän viimeiseksi pitkäksi reissuksi, vaikka toki tuonkin jälkeen on kilometrejä mukavasti kertynyt lyhyemmillä lenkeillä. Tämän reissun jälkeen tunnelmat olivat pyöräilyn suhteen toiveikkaammat kun Kaustisreissun jälkeen. Tällä matkalla ei tullut vastaan niin ikäviä teitä, kun mitä oli Oulusta Kokkolaan vievä valtatie 8. Odotin että tällä matkalla polkemani valtatie 4 eli E75 olisi ollut hurjempi, onhan se kuitenkin Suomen halki etelästä pohjoiseen vievä ja kuulemani mukaan ahkerasti liikennöity tie. Kuitenkin nelostiellä ajelu tuntui ihmeen mukavalta. Lieköhän asian laita todella oli näin, vai tapahtuiko tässä vain jonkinmoinen turtuminen, kun kilometrejä maantiellä oli nyt takana jo enemmän? Oli miten oli, seuraavat reissut on jo kovasti suunnittelussa! Loppuun vielä kuva kuljetusta reitistä. Meni muuten itellä pikkasen enempi aikaa tuon matkan selättämiseen, kun tuo google mapsin lupailema 10 h 34 min 😅
Palaillaanpa pian asiaan uusin jännittävin kertomuksin! Seuraavaksi vuorossa onkin taas painavaa vaellusasiaa. Kuulemiin!
- Essi
Matka Emolahteen kävi nelostien kautta. Olkoonkin valtatie, tämän tien reunassa polkeminen oli itse asiassa ihan leppoisaa. Jopa näin heinäkuun viimeisenä sunnuntaina, jonka oletin olevan älytöntä lomalaisten paluuliikennettä. Liikennettä toki olikin, mutta piennar oli mukavan leveä ja aivan mielellään sitä ajeli.
Perillä odotti varsin mukavat näkymät, jo vain tuonne kelpasi teltan pystyttää! Tuuli oli jossain vaiheessa yltynyt ja oli melkoista painia saada teltta pystyyn. Pitkällisen operaation jälkeen heittäydyin uupuneena telttaan makoilemaan.
Lepotauon ja uintipuuhien jälkeen lähdin kylille muutamien kilometrien päähän pyörähtämään ja ihmettelemään paikallista eloa. Lopputulema: Pyhäjärvellä näyttää hyvin pitkälti samalta kun jokaisessa muussakin suomalaisessa taajamassa. Söin jäätelöä ja pelasin hieman uhkapelejä. Ja voittohan sieltä tuli!
Hymyssä suin ja rahat taskussa palasin leirintäalueelle ja vietin leppoista telttailtaa keräten voimia seuraavan päivän pyöräilyurakkaa varten.
2. pyöräilypäivä: Emolahti-Haapavesi 74 km (+ päätön pyöriminen Kärsämäen tienoilla)
Seuraavana päivänä oli aika ryhtyä tositoimiin pyöräilyn suhteen! Ouluun olisi suorinta (eli nelos-)tietä matkaa jäljellä 168 kilometriä. Tämä tiesi vähintään kahden päivän ajourakkaa. Mukavuudenhalu oli sen verran korkealla, että guuglettelin matkan varrella olevia leirintäalueita sen sijaan, että olisin pystyttänyt teltan minne tahansa pusikkoon. Leirintäalueitahan ei tietenkään ollut, joten päätin tehdä pienen ekstralenkin Haapaveden kautta. Matkaa tulisi näin yhteensä 190 kilometriä, siis parisenkymmenen kilometrin ekstralenkki - luultavasti leirintäalueen mukavuuksien (eli lähinnä suihkun) arvoinen moinen!Emolahdessa oli niin kivaa, että jatkoin matkaa tyylilleni uskollisena vasta melkoisen myöhään. Kärsämäelle lähdin polkemaan ja sinne asti eteninkin nelostien laitaa. Vaihtoehtoinen reittikin olisi kulkenut suuren osan matkasta nelostien lähistöllä, mutta missasin käännöksen kyseiselle tielle. Vaan enpä sitä oikeastaan kovin aktiivisesti edes katsellut, koska nelostiellä meno oli yllättävän sutjakkaa ja mukavaa. Välissä pidin pitkän tauon ABC:lla. Söin kaikessa rauhassa BBC-liivi päällä käteväksi matkaevääksi toteamiani vauvanruokia, kun pöytääni istahti muuan mieshenkilö. Eipä aikaakaan kun tunnistin että kyseessä on tuttava Oulusta. Hän tuntui kovasti hämmästelevän moista pyörämatkaa... Vaan olihan kiva nähdä tuttuja! Näin sitä meinaa erakoitua jo yhden vuorokauden aikana maanteillä.
Peltoa ja metsää, näitä tuli nähtyä matkan aikana. Kärsämäelle päästyäni alkoi päivän ensimmäiset ongelmat. Olin katsellut lupaavalta näyttävän tien kohti Haapavettä, mutta pienen seikkailun jälkeen ja vihdoin tälle tielle päästyäni totesinkin sen olevan soran vuoksi pyöräilijälle surkea vaihtoehto. Maantiehen jo tottuneena iski hetkellinen epätoivo - pääseekö lie Haapavedelle hyvää tietä pitkin, vai ovatko kaikki tiet vastaavia hiekkateitä? Pyöriskelin Kärsämäellä luvattoman kauan etsiskellen reittejä, enkä edelleenkän tiedä miksi. Eipä tuo karttakuva näin jälkeenpäin katseltuna näytä kovinkaan monimutkaiselta... Taisi olla vaan joku pahemmanlaatuinen tuusaushetki päällänsä. Jossain vaiheessa tilanteen pitkittyessä päätin käydä Juustoportilla miettimässä asioita.
Siinä se on, elämäni kallein leipäjuustopalanen! Tuo vei (vain vähän liioitellen) suurimman osan matkabudjetista. Pisteitä Juustoportille kuitenkin ilmaisista juustomaistiaisista. Ja teki joka tapauksessa hyvää päästä taas hetkeksi pois hohkaavalta asfaltilta ilmastoituun sisätilaan. Ylipäätään Kärsämäellä päättömästi pyöriskelyllä oli hyvätkin puolensa - kyllähän nuita maisemia kelpasi katsella! Terkkuja kaikille Kärsämäkeläisille, ootta huippuja! 😘 (Nyt näen, että luetteko tätä oikeasti!)
Jotenkin sitä sitten lopulta päädyttiin taas reitille ja ilokseni Haapavedelle vievä tie 7980 olikin loistava pyöräiltävä, joskin hieman synkkä kun ilta alkoi olla jo pitkällä. Tätä tietä piti polkea lähemmäs 30 kilometriä, että pääsi Haapavedelle. Aivan mukava matka, mutta kyllä oli vielä mukavampaa kun Haapajärvi vihdoin ilmestyi näköpiiriin piiitkän alamäen siivittämänä!
Haapavedellä kävin ensitöikseni iltapalaostoksilla. Mukavan eksoottinen fiilis käydä nuissa paikallisissa kaupoissa ostoksilla, vaikkakin kyseessä on aina se sama S-market tai K-market 😅 Haapaveden leirintäalue eli Kylpyläsaari camping oli keskustan välittömässä läheisyydessä. Se oli yllättävän pieni paikka ollakseen nuin majesteettisen kuuloinen, mutta tarjosi kaiken mitä kaipasin, eli suihkun ja järven. Pystytin teltan niin lähelle vettä kun mahdollista, mutta joku tässä sijainnin valinnassa meni ilmeisesti kuitenkin pieleen... Illalla linnut yrittivät tulla sisälle telttaan ja yöllä valvottivat tepastelemalla sen päällä. Juuri kun pääsin uneen, kuului taas älytöntä siipien räpyttelyä ja siinä sitä sitte taas pyöriskeltiin.
3. pyöräilypäivä: Haapavesi-Oulu 120 km
Suurin osa matkakilometrejä jäi viimeiselle päivälle. Aamulla heräsin todellakin epävirkistäytyneenä ja jumittavana huonosti nukutun yön jälkeen. Jotenkin sain kuitenkin kerättyä itseni ja kamppeet ja hypättyä satulaan. Matelin eteenpäin ja etenin tuskin kilometrin, ennen kun huomasin mainoksen: Ihmeen hyvä lounas, lounasbuffet 7 euroa! Pakkohan tuohon oli tarttua. Ja oli kyllä nimensä veroinen!
Ihmeen hyvä lounas vatsassa jatkoin tyytyväisenä matkaa. Kauas en päässyt, vaan pidin seuraavan tauon n. puolen kilometrin päässä ABC:llä... Mutta ku piti saada puhelin ladattua! Siellä istuskellessa kului jälleen tovi jos toinenkin. Ehkä hieman oli vitkastelun makua ilmoilla. Instagram-tarina kyseiseltä päivältä puhukoot puolestaan:
Vitkasteluun vaikutti ehkä tieto siitä, että edessä olisi noin 60 kilometriä peltotietä ennen seuraavaa kunnon taukopaikkaa, Rantsilaa. Tankkauksen ja eväsostosten jälkeen rohkaisin mieleni ja jatkoin matkaa. Ja kyllähän tuo peltotie olikin pitkä, totta vie! Matkalla oli peltojen lisäksi kulkijalle ihmeteltäväksi metsää ja satunnaista asutusta. Leppoisasti siinä kuitenkin kilometrit taittui podcasteja kuunnellessa. Tiekin oli onneksi päällystetty ja hyvä ajella! Eikä muuta liikennettä ollut häiriöksi asti.
Rantsilaan saavuttuani oli edessä taukopaikan etsiminen. Kaipuu sisätiloihin hetkeksi levähtämään oli kova, koska aurinko oli porottanut kuumasti koko päivän. Pyörin Rantsilassa, mutta mitään tarkoitukseen sopivaa ei näkynyt. Katselin guuglesta ja näytti siltä, että ainut järkevä paikka olisi lähellä oleva huoltoasema. Lähdin kiitollisena katsastamaan paikkaa. Perillä en voinut mitään sille, että hymynkare hiipi suunpieleen. Siellä odottava näky oli nimittäin tämä:
Melko autiota meinikiä, pölypallot vaan pyöri ja tuuli ujelsi. Lopulta päädyin aikaisemmin hylkäämääni vaihtoehtoon, Rantsilan pizzeriaan.
Rantsilan jälkeen jäljellä oli ainakin ajatuksen tasolla enää loppurykäisy: 62 km Ouluun. Todellisuudessahan tuossa vaiheessa oli polkematta vielä puolet päivän matkasta. Loppumatka meni suurimmaksi osaksi nelostien laitaa ja jossain (yllättävän aikaisessa) vaiheessa pyörätie tuli mukaan kuvioihin. Pyörteiden alkaminen taajamia lähestyttäessä oli aina aikaisemmin kirvoittanut riemukkaita tuntoja, mutta nyt nelostien varressa polkemiseen oli jo niin tottunut, että melkeenpä olisi sama ollut jatkaa siinä. Valitsin kuitenkin pyörätiet. Ajelu kauniissa ja valoisassa kesäillassa oli rauhoittavaa ja elämä vaikutti kaikin puolin ihanalta.
Oulu alkoi lähestyä puolenyön aikaan. Taukoa pidin vielä Kempeleessä - vielä hetkeksi oli kiva istahtaa alas ja fiilistellä matkaa ennen kaupungin vilskeeseen astumista.
Näin tästäkin reissusta selvittiin! Tämä jäi kesän viimeiseksi pitkäksi reissuksi, vaikka toki tuonkin jälkeen on kilometrejä mukavasti kertynyt lyhyemmillä lenkeillä. Tämän reissun jälkeen tunnelmat olivat pyöräilyn suhteen toiveikkaammat kun Kaustisreissun jälkeen. Tällä matkalla ei tullut vastaan niin ikäviä teitä, kun mitä oli Oulusta Kokkolaan vievä valtatie 8. Odotin että tällä matkalla polkemani valtatie 4 eli E75 olisi ollut hurjempi, onhan se kuitenkin Suomen halki etelästä pohjoiseen vievä ja kuulemani mukaan ahkerasti liikennöity tie. Kuitenkin nelostiellä ajelu tuntui ihmeen mukavalta. Lieköhän asian laita todella oli näin, vai tapahtuiko tässä vain jonkinmoinen turtuminen, kun kilometrejä maantiellä oli nyt takana jo enemmän? Oli miten oli, seuraavat reissut on jo kovasti suunnittelussa! Loppuun vielä kuva kuljetusta reitistä. Meni muuten itellä pikkasen enempi aikaa tuon matkan selättämiseen, kun tuo google mapsin lupailema 10 h 34 min 😅
Palaillaanpa pian asiaan uusin jännittävin kertomuksin! Seuraavaksi vuorossa onkin taas painavaa vaellusasiaa. Kuulemiin!
- Essi
Kommentit
Lähetä kommentti