Essin seikkailut Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa, osa 2: Hetta-Pallas (Hannukuru-Pallas -väli)

Ollaan päästy toiseen osaan juttusarjassa, jossa kerron seikkailuistani Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Lähdin alunperin vaeltamaan vain Hetta-Pallas väliä, mutta päädyin lopulta mutkien kautta aina Ylläkselle asti.

Viime osassa vaellus alkoi Hetasta ja eteni Sioskurun kautta reitin puoliväliin, Hannukuruun saakka. Tässä osassa matka jatkuu Pallastunturin kodalle. Tällä välillä oli jännityselementtejä mukana, eikä kaikki sujunutkaan kuin tanssi... (Ihmeellinen sanonta btw - sujuuko tanssi aina hyvin? Ei ainakaan omalla kohalla!)

Vaelluspäivä 3: Hannukuru-Suaskuru-Montellin maja-Nammalakuru-Pallas

Kolmantena vaelluspäivänä heräilin tapani mukaan kaikessa rauhassa ja ilman herätyskelloa vasta, kun huonekaverit olivat jo lähteneet jatkamaan matkaa. Tuolle päivälle oli vaelluksen synkimmät sääennusteet ja aamu olikin sateinen, harmaa ja tuulinen.

Istuskelin portailla haeskelemassa nettiä puhelimeen säätiedotusten lukemista varten ja tuumailin dilemmaa: jatkaako tänään matkaa Nammalakurulle (14 km) vai aina Pallakselle asti (ekstra 13 km). Muuten olisin ilman muuta jäänyt Nammalakurulle alkuperäisen suunnitelman mukaan ja nauttinut luonnosta kaikessa rauhassa, mutta olin sopinut kyydin Pallakselta Muonioon seuraavalle päivälle jo aamukahdeksaksi... Tämä tietäisi toodella aikaista herätystä, jos kerta kahdeksaan mennessä pitäisi edetä 13 km. 27 kilometrin päivämatka kuulosti sinänsä ihan ookoo rykäisyltä, mutta säätiedotus näytti melko lohduttomalta, etenkin säälittävät sadevarusteeni huomioiden (= vanha kirpparilta ostettu Gore-Tex -takki, joka ei enää pitänytkään vettä, perustuulihousut ja rinkastakin sateensuoja hukassa). Naapurituvan asukki ilmestyi paikalla ja avauduin asiasta hänellekin.

Siirryin tuvan puolelle jatkamaan tuumailua ja kuuntelemaan Kari Tapiota. Kohta oveen koputti toinen naapurihuoneen herroista ja tuli hieman huolestuneena kyselemään suunnitelmistani. Häntä hieman kauhistutti suunnitelmani kävellä mahdollisesti koko 27 kilometriä, mutta vakuuttelin että ei hätää, I got this! Olin myös miesten sanojen mukaan "kova tyttö" kun olin uskaltautunut yksin vaellukselle. Itse en osanut pitää tätä kummoisenakaan asiana - Hetta-Pallas on niin hyvin merkitty ja ahkerasti kuljettu reitti, että sopii mielestäni vallan mainiosti kokemattomallekkin yksinvaeltajalle. Puhelin on toki hyvä pitää käden ulottuvilla jos jotain yllättävää tapahtuu. Juttutuokiota olisin jatkanut mielellään pidempäänkin näiden mukavien kanssavaeltajien kanssa, mutta heillä jatkui jo matka toiseen suuntaan kohti Sioskurua. Jäin yksin pitämään Hannukurua pystyssä ja jatkoin matkaa kellon ollessa jo hyvästikkin iltapäivän puolella. Jätin vielä suunnitelmat avoimiksi ja päätin katsoa Nammalakurulla tilannetta uudelleen.

Matka jatkui iloisin mielin metsäistä reittiä kohti ensimmäisen taukopaikkaa, Suaskurun kotaa. Sää oli ihmeen hyvä ennusteet huomioiden. Suaskurun kota oli hyvin pimeä paikka, eikä varsinaisesti houkutellut astumaan sisään keskellä melkein kirkasta päivää, siispä istuskelin taukohommissa kodan pihassa. 

Suaskurun kodalta lähti pian nousu kohti 662 metriä korkeaa Lumikeroa. Tuuli tuntui yltyvän koko ajan ja nouseminen oli uskomattoman hidasta. Edes kaksi villapipoa ja huppu päällekkäin eivät olleet riittävä varustus jäätävässä viimassa. Kuvien ottaminenkin oli haasteellista, kun tuntui että käsi ja välillä koko tyttökin lähtee tuulen mukana lentoon. Pari kertaa sai myös hieraista silmiään - huipun takaa paljastui taas uusi huippu?? 

Lopulta pääsin kuitenkin ylös ja muistelin lämmöllä naapurituvan vaeltajan sanoja ”eipä tuolla välillä ole oikeastaan muuta haasteellista kuin Lumikero, ja sitte edessä onkin lähinnä laskua”. Oikeastaan oli hyvä etten ollut tutkinut karttaa sen tarkemmin ja etenin tämän harhaluulon saattelemana, sillä tuossa vaiheessa olisi voinut tuntua toivottomalta jos olisin ollut tietoinen totuudesta! Sillä Lumikerolla oli pienen laskun jälkeen vielä toinenkin, 638 m korkea huippu ja Lumikeron jälkeen edessä oli vielä Vuontiskero. Tokikaan alhaalla asti ei näiden välillä käydä, mutta nousu tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Luulen että tyynenä päivänä tämä osuus olisi ollut huomattavasti helpompi, mutta älytön vastatuuli tuntui välillä aivan mahdottomalta. Huvittuneena muistelin niitä etukäteen maalailemiani mielikuvia, joissa istuskelen tunturin laella keittelemässä kahvia, haaveilemassa ja kirjoittamassa laulun sanoituksia. Juu... Ei mittään mahiksia moiseen tällä säällä. Maisemat olivat joka tapauksessa upeat ja onneksi oli sen verran selkeää, että niitä pääsi ihailemaan.

Matkan edetessä aloin jälleen kerran epäillä omaa huomiokykyäni ja mietin, lieköhän ohitin jo seuraavan taukopaikan Montellin majan ja sitä seuraavan Nammalakurunkin huomaamattani. Hämmästelin asiaa suorastaan niin paljon, että kysyin vastaantulleelta vaeltajakaksikoltakin, mikä on asian laita. He kertoivat, että Montellin maja ilmestyy pian näkyviin ja huokaisin helpotuksesta. Tuulta vasten kävely oli imenyt mehut pois ja halpisrinkan hihnat painautuneet ikävästi syvälle hartioihin 😞

Montellin maja oli söpö ja todellakin minikokoinen paikka, ja pidin siellä säilykelounastaukoa vieraskirjaa selaillen. Olin tukehtua ruokaan kun luin edellispäivänä jätetyn viestin, joka meni suunnilleen näin: ”meitä nukkui täällä 8 aikuista ja lisäksi 3 lasta puuvarastossa”. En tiedä oliko tuo juttu tosi, mutta ei voi ku ihailla jos tuonne on saatu kahdeksan aikuista mahtumaan. Puuvarastoakin piti varsin tämän viestin innoittamana käydä kurkkaamassa - todellakin, ei mitään käsitystä miten sinne on kolme lasta aseteltu. Tässä asiassa riittää ihmeteltävää edelleen! 😄

Matka Montellin majalta Nammalakurulle ei ollut pitkä - tarkemmin sanottuna 1,2 km. Nammalakurussa oli jo paljon väkeä ja koko ajan näytti tulevan lisää. Istahdin portaille ja hengähdin syvään. Jatkaako matkaa vai jäädä tänne autiotupaan? Vielä oli tilaa, mutta ahdasta tulisi varmasti olemaan. Moneltako pitäsi herätä, että seuraavana päivänä ehtisi Pallakselle kahdeksaan mennessä? Vastaus: Aivan liian aikaisin. Tuumailutauko ehti kullata kaikki muistot päivän rankoistakin hetkistä ja päätin, että olen täysin valmis jatkamaan vielä Pallakselle asti. Virhe.

Matka Nammalakurulta Pallastunturin luontokeskukselle

Matka jatkui Nammalakurulta iloisesti vastaantulijoiden kanssa rupatellen. Eipä kuitenkaan aikaakaan kun luonto näytti voimansa ja alkoi sataa kaatamalla. Sateen keskeltä näkyi jonkun ajan päästä Rihmakuru (3 km Nammalakurun jälkeen), jonne olisi voinut mennä sadetta pitämään. Olin kuitenkin jo läpimärkä eikä sadekaan näyttänyt lopettamisen merkkejä, joten päätin jatkaa matkaa. Virhe taas.

Nammalakurun jälkeen alkoi nousu 747 metriä korkealle Lehmäkerolle (reitti ei kuitenkaan mene ihan huipulle asti). Tässä vaiheessa sade vain yltyi ja tuuli paiskasi naamaa. Viimassa taistellessani alkoi aivan yhtäkkiä silmissä sumeta ja tuli kaamea olo. Arvatenkin tämä johtui siitä, etten ollut syönyt ja juonut riittävästi päivän aikana, etenkin kun miettii millaista urheilusuoritusta koko päivä oli ollut. Ei auttanut kun istahtaa keskelle kaatosadetta ja kaivaa eväät esiin, niin vastentahtoiselta kun tuntuikin viivästyttää matkan tekoa tässä ilmassa ja vaiheessa. Istuin siinä pitkän ajan kunnes olo parani ja mietin, olisiko järkevämpää palata Rihmakurulle vai jatkaa matkaa Pallakselle. Optimisti sisälläni sanoi, että tässähän ollaan pian puolivälissä ja sama jatkaa eteenpäin - eihän se olisi enää kuin tunnin-parin matka! Tuolloin oli sisäinen matkamittari pahasti pielessä, sillä todellisuudessa matka jatkui vielä useamman tunnin ajan.

Matka siis jatkui ja etenin matelemalla, eikä sääkään ottanut parantuakseen. Etenemisessä oli sen verran selviytymisen makua, että maisemista nauttimisesta ei tullut mitään, ja eipä siellä kyllä paljon mitään kaiken harmauden keskellä näkynytkään. Mietin että tänne on päästävä uudestaan paremmalla hetkellä - sen verran upeaa oli jo noissakin olosuhteissa. 

Jossakin vaiheessa ikuisuuden kuljettuani ja ollessani varma, että kohta ollaan perillä, tuli vastaan useamman kymmenen sadeviittaisen henkilön ryhmä. Heidän oppaansa tiesi kertoa, ettei minulla olisi matkaa jäljellä enää paljoa, ”vain tunti-pari”... Jaahas. Vesikin alkoi hupenemaan aiemman äkillisen tankkaustarpeen seurauksena ja mietin jo hetken, että tännekö sitä jäädään.

Jossain vaiheessa lähellä seuraavan keron, Pyhäkeron huippua sade kuitenkin yllättäen lakkasi ja aurinko alkoi kurkkia aiemmin niin raskaan pilvipeitteen takaa. Mikä valo ja mitkä maisemat! Yhtäkkiä kaikki oli toisin. Olo oli kuin siinä muumien jaksossa, jossa noita muuttelee säätä karkottaakseen kuumia lähteitä etsivät tyypit (vai miten se nyt tarkalleen menikään). Taakka katosi harteilta ja elämä hymyili taas! Myrskystä selvittiin, sikälimikäli kun sitä voi siksi edes kutsua. Matka jatkui helpottuneena ja edessä olikin enää lähinnä laskua kohti Pallastunturin luontokeskusta.

Perille päästyäni palautin varaustupien avaimet luontokeskuksen postilaatikkoon ja menin Pallashotellin vessaan vaihtamaan kuivat vaatteet päälle ja teippaamaan kaikki kuusi rakkoa jaloista. Siitä siirryin sulavasti ravintolan puolelle ja pian edessäni oli ihastuttava näky:

Epic win! Aamulla ei todellakaan ollut mielessä, että päivän kulku olisi tällainen. Tuntureilla sää voi todellakin olla mitä vain ja muuttua hetkessä joksikin ihan muuksi. 27 kilometrin päivämatka näissä olosuhteissa oli itselleni vähän liikaa ja enemmän olisi saanut irti rauhallisemmalla tahdilla. Lisäksi nesteytyksestä ja ruokapuolesta on syytä pitää huolta - huono olo voi yllättää hetkessä. Mitään en silti kadu ja päivä toimi tärkeänä opetuskokemuksena!

Houkutus pujahtaa hotellin lakanoihin oli suuri, mutta päätin siitä huolimatta jatkaa matkaa vielä vähän matkan päähän Pallaskodalle. Onneksi, sillä kävely sinne myöhäisillassa oli satumainen ja porojakin pääsin moikkaamaan.

Yö kodassa oli yksi koko reissun tunnelmallisimmista. Laitoin tavoistani poiketen kellon soimaan seuraavalle aamulle, että ehtisin kaverin kyytiin Muonioon. Mutta mitä tapahtuikaan sitten, miksei matka loppunutkaan tähän...? Jatketaanpa tarinointia taas seuraavassa osassa! (Löytyy täältä.) 😎

- Essi

Trilogian muut osat:

Essin seikkailut Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa, osa 1: Hetta-Pallas (matka Hetasta Hannukuruun)
Essin seikkailut Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa, osa 3: Pallas-Ylläs