Näin syntyivät B.B.C.-jengitakit


Moni on varmasti ihaillut Bitch Bikersien upeaa jengitakkia, eikä ihme! Kerhon perustettuamme oli takkien teko luonnollisesti ensimmäisenä asialistalla. Näiden takuuvarmojen katseenkääntäjien koristelu on käsityötä ja design syntyi intensiivisen suunnitteluprosessin myötä.





Logoa suunnitellessamme tulimme lopputulemaan, että luontevin logo kaltaisellemme polkupyöräklubille on tietenkin pyöränrengas. Saara ylitti itsensä löytämällä kirpputorilta logojen tarveaineeksi mekon, jonka paljetit vastasivat justiin eikä melkein kaavailemaamme värimaailmaa ja säihkyvyysastetta - johdatuksen makua siis!




Alustava logoluonnos tehtiin ammattimaisin ottein A4-kokoiselle paperille kuulakärkikynällä. Halusimme tuoda Bitch Bikers Clubin ydinajatuksen, rauhan ja rakkauden, jollakin tavoin esiin myös logossamme ja päädyimme asettelemaan pyörän pinnat niin, että niistä on luettavissa rauhanmerkki. Eniten päänvaivaa aiheuttivat kirjaimet, joiden toteutukseen luotiin toinen toistaan huonompia suunnitelmia... Lopulta päädyttin kaikkein yksinkertaisimpaan ratkaisuun, eli leikkaamaan ne kankaasta ja ompelemaan kiinni takkeihin.




Varsinainen toteutus vaati yön yli kestäneet ompelusessiot. Operaatio alkoi pokeriottelulla, tarkemmin sanottuna karkkipokerilla lapsuuden yökyläilyreissujen tyyliin. Essi lähti peliin vanhana konkarina itsevarmoin elkein ja kovin panoksin, mutta arvatenkin Essin karkkikuppi tyhjeni ensimmäisenä. Ensimmäistä kertaa pokeria pelannut Saara oli pelissä todellinen musta hevonen ja yllätti muut kylmän viileällä pelaamisellaan, jota oli lähes mahdotonta lukea. (Essin arvion mukaan tämä saattoi johtua siitä, että Saara oli vaan niin pihalla säännöistä, että yllätti siksi kerta toisensa jälkeen.) Potin korjasi kuitenkin ennakkosuosikkiaseman tuomista paineista huolimatta miesseuralaisemme, joka herrasmiehenä luovutti voittonsa bitch bikersien ompelusession kyytipojaksi.

Sokerin kyllästämin aivoin aloitimme käsityökerhon. Valitsimme kaapista sopivan kokoisen lautasen, joka sai kunnian toimia logon sapluunana. Pinnat toteutettiin vapaamuotoisemmin ja näistä löytyykin enemmän varianssia... Kun pyörä oli leikattu paljettikankaasta, laitettiin sen alle vielä tukikangas näkyvyyden parantamiseksi ja ompelua helpottamaan. Kirjaimet taasen taiteiltiin tulostettujen mallikirjainten avulla.






Ompelukoneet sauhusivat, mojitolasit tyhjenivät ja maailma parantui Bossa Novan luodessa tunnelmaa. Ilta vaihtui huomaamatta yön pikkutunneille. Malttamattomat ompelijattaret eivät millään olisi halunneet keskeyttää työskentelyä, mutta koska nukkuminenkin on hyödyllistä, päätettiin hommia jatkaa aamulla.




Työskentely jatkui aamulla niin intensiivisesti, että aamukahvitkin oli unohtua kuppiin. Olimme molemmat tahoillamme lähdössä päivällä reissuun ja pakkohan nämä oli saada valmiiksi ennen sitä. Essin tyytyväisestä myhäilystä päätellen työn jälki miellytti.




Valtaisalla loppukirillä takit saatiin valmiiksi. Yhteiskuva jäi kuitenkin haaveeksi, sillä niin viime minuuteillehan siinä mentiin, että Essi ehti jo lähteä kohti Iin tukkilaiskisoja ennen kuin Saaran takki valmistui. Essin ompelut taas venyivät niin myöhälle, että pyörämatka tukkilaiskisoihin jäi suunnitelmaksi todellisuuden ollessa tämä:





Takit on olleet kovassa käytössä ja ajan patinoimina vain parantuneet. Sittemmin on valmistuneet myös jengiliivit (tai siis valmistunut, sillä toisella klubilaisella mahtaa tämä olla vielä työn alla...). Logon kehitystyötä jatkettiin ja liiveihin sitä haluttiin saada hieman sirommaksi. Myös kirjainten sijoitteluun kiinnitettiin nyt enemmän huomiota, kun ompeluoperaatiota oli avustamassa ja neuvonantajana toimi tarkkasilmäinen nelihenkinen raati (joka joutui kerta toisensa jälkeen keskeyttämään intensiivisen lautapelisessionsa tämän tärkeän asian vuoksi...). Mutta tämä kannatti, sillä lopputulos oli varsin onnistunut!




Ja kyllähän nämä päällä vain kelpaa ajella! Vielä on kehityslistalla, miten tuoda peace-merkkiä paremmin esiin. Vinkkejä otetaan vastaan!

- Essi ja Saara




Follow my blog with Bloglovin

Kommentit

  1. Milloin viralliset B.B.C. support -takit saapuvat markkinoille?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti