Hedonistin ja masokistin erävaellus

Vaellusterveisiä myös B.B.C.-Saaralta. Tämä viesti toimii pienimuotoisena teaserina huomenna starttaavaan viikon vaellukseen Børgefjellin kansallispuistoon Norjaan. Tekstin otsikko juontaa juurensa mieheni ja minun ensimmäisiltä vaelluksilta, jolloin totesimme olevamme myös vaeltajina hieman eri heimoa. Ensimmäisellä yhteisellä vaelluksella kokenut vaeltajakonkariheppuni sai vastata ruokapuolesta ja silloin nautimme aterioiden päälle mm. suolattomat makaronivedet (koska se oli jo keitettyä vettä eikä sellaista sovi heittää hukkaan). Sen jälkeen minä olen saanut vastata vaellusruoistamme.

Toisella vaelluksella huomasimme, että en pysy vaelluskumppanini saaranmittaisten jalkojen perässä. Siinä missä miehelleni oli tärkeää edetä nopeaa ja pitkiä etäisyyksiä, ja pysähtyä vain harvoin tehokkaille tauoille, minä jumituin jatkuvasti hillasoille keräämään vaniljakiisseliin koristeita (ei niitä voi jättää sinne!) tai ihastelemaan kauas aukeavaa tunturimaisemaa kameran linssin läpi. Kun rakkakivikossa kuikuilin isompien lohkareiden takaa missä mies kiitää ja mietin samalla, kuuleeko se enää jos vaikka tipun lohkareiden väliin poronluurangon vieruskaveriksi, tuumin että eihän tämä voi näin jatkua. Hedonistin ja masokistin on löydettävä jokin kompromissi.

Yksi ratkaisu tilanteeseen olivat armeijamaiset ateriapaketit, jotka lanseerasin seuraavalle retkellemme. Niissä on kaikki olennainen (päivän syötävät) helposti saatavilla ja nopeasti valmistettavissa ja silti saan kulinarisoida sen verran, kun itselleni on tarpeellista. Kun tauot ovat nopeita riittää miehellä myös kärsivällisyyttä hidastaa kävellessä tahtia niin, että minäkin ehdin hitaana sieluna suodattaa kaiken ympäriltä tulvivan informaation.

Kuvassa on pieni poiminta kuivamuonistamme. Omalta kasvimaalta on kuivateltu perunaa, lehtikaalta, sipulia, yrttejä ja kesäkurpitsaa. Jälkimmäisestä onkin tullut kesällä huima 70 kilon sato, joten yllättäen sitä löytyy lähes jokaisesta vaellusruoastamme. Kuvaan ei mahtunut mukaan hirvenliha, jonka mieheni isä on tuonut metsästysretkiltään ja herkkutatit, joita intohimoisesti etsimme syksyt pitkät. Kuva paljastaa kuitenkin, että turvaudumme myös valmiimpiin aineksiin, kuten tonnikalaan ja hernemaissipaprikaan. Minun vinkkivitoseni nopeille vaellusruoille on Mummon mielihyvä perunahiutaleet! Vaelluksen jälkeen lupaan julkistaa suosikkiateriamme reseptin.

Tämän päivän agendana on ollut siis ateriapakettien koostaminen, jonka olen tapani mukaan tehnyt viimeisenä mahdollisena päivänä ja hirveällä tohinalla. Tätä mieheni nimittää ystävällisinä hetkinä ”tuusaamiseksi”. Kun kello lähentelee puolta yötä eikä oma rinkkani ole vieläkään pakattu, sanat tosin muuttuvat muuksi. Mieheni rinkka on tietenkin odottanut jo päivän eteisessä lähtövalmiina. Kyllä, vaeltaminen hyvin erityyppisen ihmisen kanssa on takuulla haasteellista, mutta mahdollista ja hyvin opettavaista. Tällä retkellä aion oppia lukemaan hyvin maastokarttoja (alueella jolle menemme ei ole polkuja) ja ylittämään virtoja rohkeasti. Aion pystyttää tunnelitelttamme, pukeutua oikein sadesäällä ja olla kiroilematta liikoja vaivaiskoivupöheikössä tai suolla tarpoessa ja sen sijaan keskittyä tarkkailemaan luontoa. Tämän kaiken mieheni osaa erityisen hyvin.

Palaan kertomaan Børgefjellin tarinoita toivon mukaan muutamaa tunturijärviuintia rikkaampana 😊

- Saara